virtuaalihevonen // a sim-game horse
Regelbunden Sparv
KEV-II
Kuva: Pikselit
|
|
Patu on tallin keppostelija. Ruunikolle saakin näyttää kaapin paikan heti alusta alkaen, jotta epäasiallisuudet jää pois. Patu osaa myös käyttää hyväkseen käsittelijänsä epävarmuuksia eli epävarmuus kannattaa jättää heti tallin ovella matkasta. Pohjimmiltaan ori on kuitenkin hyvinkin lellitty kakara, joka osaa vaatia, mutta osaa myös antaa - nimittäin luottamuksen ihmiseen.
Patu rakastaa huomiota ja huomion keskipisteenä olemista. Jo varsana se kävi moikkaamassa portilla norkoilevat ihmiset ja heti, kun emätamma Vattu kävi paimentamassa poikansa pois, antoi oripoika kipakkaa palautetta. Jep, jos ori ei ole omasta mielestään saanut tarpeeksi huomiota, hän kyllä siitä kertoo. Patu myös kertoo aina uuteen paikkaan (tai miksei tuttuunkin - jo tallista tallipihalle astuminen on monesti jo "uusi paikka") tullessaan, että hän on muuten paikalla ja tontin kovin kingi. Noh, saahan sitä siinä uskossa elää. Ei Patu ikinä ole käsistä lähtenyt tai muuta, eli aina on hyppysissä pysynyt tammojenkin lähellä. Hän on vain hieman äänekäs ja aavistuksen turhan isoegoinen.
Patu on istunnalle hyvin herkkä, mutta vastaavasti lähes täysin kuuro kädelle ja pohkeelle. Onkin melkoinen elämys istahtaa orin satulaan, kun jalalla tai kädellä et saa oikeastaan minkäänlaista reaktiota aikaan, mutta auta armias jos vähän keinautat istuinluuta johonkin suuntaan! Orin ratsastamiseen voisi melkein ryhtyä vaatimaan ajokorttia, niin mielenkiintoinen ja haastavakin kokemus se on. Patu monesti tuntuu kertovan ratsastajalleen, että hän kyllä tietää asiat paremmin kuin ratsastaja eli on melko omapäinen ja oman tiensä kulkija. Se on melko peloton ja omaa suomenhevoseksi lähes poikkeuksellisen laadukkaan hyppytekniikan. Lisäksi Patun ravi ja laukka saavat poikkeuksetta aina koulutuomarin kehut. Käynti taas tuppaa menemään herkästi löntystelyksi, joten ratsastaja saa siinä olla tarkkana.

Isälinja: Kalmanvarpunen - Kalmantaikoja - Veritaikurinhattu - Töppöne
Emälinja: Rehjan Riivattu - Koistilan Hallava - Iki-Halla - Papiljotti

sh-o/t. varsan nimi (s. 00.00.0000, e. emän nimi)
KERJ (porrastetut + 0 cup-sijoitusta)
Kilpailee porrastetuissa kentässä, ajantasaisen pistetilanteen löydät rekisterisivulta. |
Palkittu 3 vuotiaana kenttävarsojen laatuarvostelussa II-palkinnolla (8 + 10 + 4 + 2 + 3 + 0 = 27p., 6/21).
Rate My Pony: 3 Star Prospect (988/1900p).
|
21.09.2023, päiväkirjamerkintä / kirjoittaja Milja H.
Vihdoin koitti se kaunis päivä, kun suomenhevospojat lastattiin Vänersborgissa hevosautoihin ja suunnaksi otettiin Suomi ja tarkemmin sanottuna Oulunsalo. Kolmentoista orin porukka sai luvan olla ensimmäiset Vitikarin asukkaat. Tallin kunnostus oli ottanut hieman enemmän aikaa (ja rahaa...) kuin olin alunperin kaavaillut, mutta vihdoin pitkän odotuksen jälkeen saadaan suomipollet takaisin kotosuomeen. Matka oli pitkä, peräti vuorokauden mittainen, mutta onneksi merimatka Tukholmasta Turkuun katkaisi meidän ajoa ja saimme levähtää. Hevoset taas pääsivät jaloittelemaan sekä ennen laivamatkaa, että heti Turussa tuttavani tallialueella, jonka jälkeen alkoi pitkä ajomatka kohti Oulunsaloa. Ei varmasti tule minkäänlaisena yllätyksenä, että sekä hevoset että matkalla olleet ihmiset olivat enemmän kuin tyytyväisiä päästessään lepäämään Vitikariin. Uusi elämä Suomessa sai nyt luvan alkaa!